Rakkaudesta villasukkiin ja bloggaamiseen

torstai 24. maaliskuuta 2016

SNY: maaliskuun paketti


Voi ihanuus mitä SNY:n maaliskuun paketista paljastuikaan!
Roosanauha-lankaa ja ohjekirja
Geishasuklaalevy
Teepusseja
Tuoksukynttilöitä
Siivousliina
ja kirje
 
Hain paketin jo muutama päivä sitten, mutta tietokoneen kanssa ollut ongelmia ja pääsen kokoamaan blogipostausta vasta nyt.
 
SNY:n ilmoittautumisen yhteydessä täytettiin lomake, jossa kerrottiin omia mieltymyksiä, kiinnostuksen kohteita ja käsityöharrastuksesta. Näin osuvaa pakettia en todellakaan olisi osannut odottaa. Suklaa ja tee: nams. Kynttilät olivat aivan ihanan tuoksuisia ja varmasti tulee poltettua niitä kun se kevät ei sitten tullutkaan. Bambulangasta tehtyjä siivousliinoja olen monen kertaan miettinyt, mutta en ole kertaakaan tehnyt. Nyt siis hyvä syy itsekin kokeilla miten siivous sujuu.
 
Ja Roosanauha-lanka ja ohjekirjanen: ihana, ihana, ihana!
Tämä osuvammin ei olisi voinut valita. Aiemman kuvaston ostin mutta viime syksynä ilmestynyt ohjekirja jäi ostamatta kun sitä ei ihan tästä läheltä mistään saanut. Ja nyt se on mulla! Ihanaa. Langasta tiedän jo entuudestaan, että siitä on ihana kutoa ja ohjeista löytyi heti muutamakin mieluinen malli. Aiemmassa kirjasessa oli muistaakseni vain kirjoneulemalleja, mutta tässä oli myös yksivärisiä. Ja pakkohan niitä kaikkia on kokeilla just nyt heti. Onneksi pääsiäisen pyhät on hyvää aikaa kutoa.
 
 


3 kommenttia:

  1. Hei, ihanaa että paketti on päässyt perille. Mie jo odottelin sun postausta ja vähän huolestuin, että onko paketti jäänyt matkan varrelle. Ja kiva jos oli mieluinen, koetin sun toiveita mukaan poimia. Hyvää pääsiäistä 🐣snysi🐣

    VastaaPoista
  2. Oi mikä paketti!
    Ihanaista pääsiäistä!

    VastaaPoista