Rakkaudesta villasukkiin ja bloggaamiseen

maanantai 30. marraskuuta 2015

Uutta kuvaa





Mulla on vasemmassa käsivarressa pätkä yhdestä Pate Mustajärven biisistä,
ja on jo pitkään ollut mielessä, että oikeaankin käteen pitäisi joku kuva saada.
Ostin itse itselleni etukäteisjoululahjan tuossa muutama viikko sitten,
ja kuvan, joka kertoo minusta paljon :)

Blogini siirtyy joulutaolle ja palaan tammikuun alussa villasukkakasan kanssa. 
Kaikki nyt tekemäni sukat menevät joululahjaksi, joten en halua kenenkään yllätystä pilata
vaan postaan sukista vasta joulun jälkeen. 

Tämän kuvan myötä siis

Toivotan kaikille blogini lukijoille 
ihanaa joulun odotusta! 
 

lauantai 28. marraskuuta 2015

Pitkävartiset villasukat


 Entinen työkaverini ihastui tässä posauksessa oleviin villasukkiini, 
ja pyysi samalla värityksellä pitkävartisia villasukkia. 

Lankana siis Novitan vaahtokarkkiraita ja viidakkolangan Kobra-sävy.
Nämä olivat ensimmäiset pitkävartiset villasukkani, 
koska olen vierastanut kaikkien niiden kavennusten tekemisiä.
Novitan ohje oli hyvin yksinkertainen ja sitä oli oikein mukava tehdä. 

Tein ensin kobralla 10krs 1s kiertäen-oikein, 1n -resoria. 
Sen jälkeen aloitin vuorotellen 3krs vaahtokarkkilangalla ja 3 krs kobralangalla. 
Ohjeen mukaisesti tein kavennukset. Hyvänä vinkkinä: laitoin silmukkamerkit kavennusten kohdilla. Ei tarvinnut toisessa sukassa enää mittailla niin tarkkaan vaan raitoja laskemalla sai kavennukset samoihin kohtiin. 
Vahvennetun kantapään tein kobralangasta ja raitoja jatkoin kärkeen asti. 
Suosin kaikissa sukissa sädekavennusta (kärkikavennusten ajan kaikilla puikoilla viimeiset 2s yhteen joka kerroksella). Sillä tulee selvästi istuvampi sukka kuin nauhakavennuksella.



torstai 19. marraskuuta 2015

Säärystimet

Nämä ihanat palmikkosäärystimet saapuivat tänään ystävälle, joten nyt voin julkaista kuvan blogissakin. 

Lankana Novitan 7-veljestä lanka, lila. 
Puikot 3,5mm + apupuikko

Ohje mukailtu tästä
Muuten tein tuon ohjeen mukaan, mutta en välitä niin pitkästä resorista, joten tein näihin säärystimiin alkuun ja loppuun 10 krs 2o2n -resoria. Ohjeessa sanotaan, että mallikerta toistetaan 16 kertaa mutta koska oma resorini oli ohjetta lyhyempi, toistin mallikerran 18 kertaa. 

Minulta tilattiin nimenomaan lilat säärystimet, ja ihastuin tähän malliin. Suosittelisin kuitenkin ehkä jotain vaaleampaa lankaa, kuvio tulisi ehkä siitä paremmin esiin. Alkuun epäilin apupuikollista ohjetta, mutta mallikerran oppi nopeasti ja säärystimet valmistuivat lähes itsestään.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Isoisän villasukat

Naisille on kauniita villasukkamalleja vaikka kuinka paljon, mutta tuntuu, että miehille vain muutamia. Törmäsin körttisukkiin netissä, ja se jäi mieleeni. Nyt kun etsin isänpäivälahjaksi sopivaa sukkamallia, körttisukka muistui mieleeni ja kaivelin ohjeen. 

Tällaiset villasukat isoisä sai:



Koko 42, lankana Novita 7-veljestä kahta sinistä sävyä. 

Malli oli todella nopea tehdä, ja tulee näyttävämmät sukat kuin pelkistä raitasukista. (alla oleva kuva täältä )



Alkuun tein 10 krs resorin 2o, 2. 
Sen jälkeen toistin mallikerran kahteen kertaan ja tein vahvistetun kantapään. 
Teräosassa kuvio tulee jalkapöydän päälle ja jalkapohjan puolelle tulee pelkkää oikeaa. 
Lopuksi tein yksivärisellä langalla sädekavennukset. 
 
Sukista saa eri näköiset sitä mukaa kun vaihtaa lankojen väriä.


sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Arvontasukat vol. 4

Viimeisetkin neljästä arvonnasta voitetut villasukat toimitettiin eilen uudellen omistajalleen.
Villasukkalahjakortin voittaja toivoi sukkia jotka olisivat värikkäät pinkin sävyiset. Ja tällaiset niistä tuli: 7-veljeksen yksiväristä pinkkiä ja sateenkaariraitaa, molempia vuorotellen 2 kerrosta.